Vaadin maaseudulle Ratikkaa, tai jotain!

Lähettänyt vieras Ma, 14.10.2019 - 12:38
Maaseudulla on vielä paljon kehittämisen varaa kuljetuspalveluissa. Eri asiakasryhmiä voidaan yhdistää ja samoilla kuljetuksilla voidaan palvella tavaroita ja ihmisiä.

Kaupungistuminen, tuo ihana ilmiö nopeutuu päivä päivältä. Isot keskittymät nielevät pienten asukkaat ja ennen pitkää kaikki asuvat yliopistokaupungeissa. Alueellinen asumisen ja työn keskittäminen on hyvä asia ympäristön kannalta. Palvelut on helpompi järjestää ja ihmiset tuottavat vähemmän ympäristöhaittoja jakaessaan resursseja tiiviissä yhteisöissä.

Valitettavasti asia ei ole noin ruusuinen. Yhtälössä on hankala muuttuja nimeltä ihminen. Kaupungissa asuva ihminen tuottaa enemmän haitallisia kasvihuonekaasuja kuin maalla asuva, vaikka teoriassa asian pitäisi olla juuri päin vastoin.

Siksi on siis syytä pitää edelleen myös maaseutu asuttuna ja elinvoimaisena - ympäristönäkökulmat huomioiden. Hommataan siis Keski-Pohjanmaan maaseudulle oma raideliikenne. Tampere panostaa ratikkaan 300 miljoonaa euroa. Tampereella asukkaita on n. 235 000. Keski-Pohjanmaan maaseudulla asukkaita on n. 21 000, joten asukasmäärään suhteutettuna mekin voisimme panostaa 26,8 miljoonaa euroa.

Tai sitten voimme käyttää 26,8 miljoonaa johonkin muuhun. Sillä saa esimerkiksi yli 9 miljoonaa kilometriä taksikyytiä. Se on jokainen Keski-Pohjanmaan tie* ajettuna 56 kertaa jokaisen arkipäivän aikana. Käytännössä siis klo 6-22 välisenä aikana voisi olla vartin välein lähtö. Millä reiteillä pitäisi olla säännölliset yhteydet, jotta voisit huoletta kulkea julkisilla oman auton sijasta?

Keskustele Keski-Pohjanmaan maaseutuliikenne -FB-ryhmässä tai ota yhteyttä. Tai kommentoi alle!

*) Ei koske aivan vähäliikenteisimpiä teitä.

Tagit