Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaan esitetään tukea

Lähettänyt vieras Ke, 02.09.2020 - 14:35

Hallitusohjelman mukaisesti on laadittu kansallinen biokaasuohjelma, jonka tavoitteena on ottaa käyttöön kotimainen biokaasun tuotantopotentiaali sekä kehittää Suomen elinvoimaisuutta ja edistää ilmastotavoitteisiin pääsyä. Biokaasuohjelmassa tunnistetaan kaasun merkitys erityisesti raskaan kaluston päästövähennysten aikaansaamisessa ja kotimaisen energian tuotannossa.

Millaista muutosta esitetään

Lakiin esitetään lisättäväksi kaasukäyttöisen raskaan kuorma-auton hankintatukea koskevat säännökset. Laki pyritään saamaan voimaan 1 päivänä joulukuuta 2020 ja jatkumaan seuraavan vuoden joulukuun loppuun asti.

Tukea myönnettäisiin uuden kaasukäyttöisen kuorma-auton ostoa tai leasingia varten. Tuki voitaisiin myöntää yksityiselle henkilölle tai yritykselle. Tuen suuruus porrastettaisiin hankintahinnan mukaan ja sitä osoitettaisiin 5 000 euroa paineistettua kaasua (CNG) käyttövoimana käyttävän ja 12 000 euroa nesteytettyä kaasua (LNG) käyttövoimana käyttävän kuorma-auton hankintaa tai pitkäaikaisvuokrausta varten

Tukea myönnettäisiin lain astuttua voimaan vuoden 2021 loppuun saakka tai niin kauan kuin määrärahoja on käytettävissä. Tuen myöntämisestä ja valvonnasta vastaisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Esitykseen lausuminen

Lausuntoaika päättyy 13.9.2020. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä www.lausuntopalvelu.fi tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo(a)lvm.fi. Lausuntokierroksen jälkeen asian valmistelu jatkuu virkamiestyönä.

Aiheeseen liittyvät asiakirjat

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain muuttamisesta

Säädöshankepäätös; Hallituksen esitys laiksi henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta annetun lain muuttamisesta

Aiheesta muualla mediassa

Torniainen iloitsee esityksestä tukea kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaa

Tagit